Päiväperhoskesä kääntyi loppua kohden loistavaksi (7.9.2009)

Kaakkois-Suomessa kesä oli päiväperhosten kannalta poikkeuksellisen kaksijakoinen.  Kevät ja alkukesä menivät sateisesta edelliskesästä toipumiseen, sillä perhosia oli lennossa tavallista vähemmän. Heinäkuun puolivälistä eteenpäin perhoskesä sai kuitenkin roimasti uutta puhtia ja varsinkin elokuu oli ennätyksellisen hyvää päiväperhosaikaa.

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti on seurannut maakunnan päiväperhostilannetta Joutsenossa vuodesta 1991. Metsien reunustamaan peltoympäristöön sijoittuva tutkimuslinja kierretään viikoittain toukokuun alusta syyskuun loppuun. Keskimäärin linjalla on nähty kesän aikana 1 250 perhosta 40 lajista.

Olosuhteiltaan kulunut kesä ei juuri poikennut tavanomaisesta, mikä näkyikin lajimäärässä. Kesän aikana kirjattiin keskinkertaisesti 40 lajia, niiden joukossa mm. ritariperhonen, ketokultasiipi ja virnasinisiipi, mutta tavallisemmista jäivät havaitsematta mm. paatsamasinisiipi, ratamoverkkoperhonen ja keltaniittyperhonen. Heinäkuun viimeisellä viikolla uutena lajina tavatun tummahäränsilmän myötä tutkimuspaikalta on nyt havaittu kaikkiaan 60 päiväperhoslajia. Määrä on varmasti Suomen suurimpia.

Yksilömäärien perusteella perhoskesää voidaan kuitenkin pitää tähän mennessä parhaimpana 2000-luvulla. Linjalta laskettiin ensimmäistä kertaa yli 2 000 yksilöä. Varsinkin ohdake- ja nokkosperhosia, metsänokiperhosia sekä lauhahiipijöitä havaittiin ennätyksellisen runsaasti. Mustatäplähiipijä ja keisarinviitta olivat niinikään runsaimmillaan kahteen vuosikymmeneen.

Perhoskesän ykköspuheenaihe oli kuitenkin etelästä vaeltaneiden ohdakeperhosten massaesiintyminen. Linjalla vaeltajia havaittiin kaikkiaan 26 yksilöä heinäkuun alkuun asti ja muutaman viikon tauon jälkeen uutta kotimaista polvea kirjattiin syyskuun alkuun mennessä 109 yksilön verran. Melkoinen muutos edellisestä kesästä, jolloin ohdakeperhosia ei nähty yhtään! Pidemmän ajan keskiarvo on vain kuusi ohdakeperhosta vuodessa, joten lajin kanta oli tänä kesänä yli 20-kertainen normaaliin verrattuna.

Loppukesän apilapelloilla ja puutarhojen kukkaistutuksilla ohdakeperhosilla oli seuranaan runsaasti amiraaleja ja neitoperhosia, joiden kanta kasvoi edelleen. Myös tuttu nokkosperhonen näyttää vihdoinkin toipuneen muutaman vuoden takaisesta romahduksesta. Jo keskikesän "välipolvi" oli runsaampi kuin vuosikausiin ja elokuun aikana lentoon lähti suuri joukko tulevia talvehtijoita. Pelkästään syyskuun ensimmäisen viikon laskennassa nokkosperhosia kirjattiin lähes sata, joka on enemmän kuin koko kesän yhteenlasketut määrät vuosina 2005-2007!