Heinäkuun sateet vesittivät päiväperhoskesän

Suomen päiväperhosille kesä 2007 oli selvästi kahta edellistä heikompi muttei missään nimessä huono. Jo toukokuun lopussa lämpötilat kirivät monin paikoin hellelukemiin, mutta kesän yleisilme oli sateinen. Päiväperhosten parhaaseen lentoaikaan heinäkuussa oli jopa koleaa ja varsinkin Itä-Suomessa jäätiin tuolloin tyystin ilman hellepäiviä. Päiväperhosten määrät laskivat yli viidenneksen erinomaisesta edelliskesästä.

Säät eivät innostaneet perhosten tarkkailijoitakaan. Seurantaan kertyi tietoja 233 kunnan alueelta noin 190 000 perhosesta. Edellisen kerran päiväperhosia on ilmoitettu yhtä vähän sateisena kesänä 1998. Havaintopäiviin suhteutettuna määrä oli kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden keskitasoa.

Heikot sääolot eivät siis jarruttaneet 2000-luvun myönteistä kehityssuuntaa perhosrintamalla. Erityisesti levinneisyysalueet laajenivat edelleen pohjoiseen, hieman kuitenkin edellisvuosista hiipuen. Tuloksena oli joka tapauksessa yli kymmenen uutta maakuntalöytöä Varsinais-Suomesta Enontekiön Lappiin. Pelkosenniemeltä tavattu pikkukultasiipi ja Kesälahdelta löytynyt isokultasiipi lienevät eliömaakuntiensa ensihavaintoja kautta aikojen.

Kultasiipien ohella kesä oli hyvä monelle sinisiivelle. Varsinkin Lapin länsiosista tehtiin useita havaintoja eteläisistä lajeista. Maan eteläosiin 1990-luvulla asettuneiden häiveperhosen ja karttaperhosen levinneisyyskartat saivat myös uusia havaintopisteitä, sen sijaan viime vuosina satoja kilometrejä pohjoiseen levinneille neito- ja haapaperhoselle tuli ainakin hetkellisesti takapakkia.

Etelä-Suomessa harrastajia ilahdutti erityisesti muutamien taantuneiden niittylajien paluu entisille elinpaikoilleen. Esimerkiksi tummahäränsilmää löytyi runsaasti itärajan tuntumasta ja vain Lounais-Suomessa säilynyt täpläpaksupää teki komean paluun Etelä-Hämeeseen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Lajikohtaisten runsauksien perusteella kesä oli hämmästyttävän tasainen ja ennätykset olivat harvassa. Kun edellisenä hellekesänä peräti 17 päiväperhosta oli runsaimmillaan kymmeneen vuoteen, nyt listalla oli vain kolme lajia: paatsamasinisiipi, kalliosinisiipi ja rahkahopeatäplä.

Vastaavasti vain tummakirjosiiven, loistokultasiiven ja hietaheinäperhosen yksilömäärät jäivät alle edellisen kymmenvuotisjakson minimin. Monen kannat kuitenkin notkahtivat, varsinkin paksupää- ja heinäperhosten heimoissa. Esimerkiksi lauhahiipijän määrät laskivat alle puoleen edellisestä kesästä ja pääasiassa parittomina vuosina lentävä metsänokiperhonen on ollut yhtä niukka viimeksi 1990-luvun alkuvuosina. Kelta- ja idänniittyperhosen levinneisyysalueissa puolestaan todettiin ammottava aukko Keski-Suomessa.

Edellisvuosiin verrattuna päiväperhoshavaintoja tehtiin nyt tasaisemmin Ahvenanmaalta pohjoisimpaan Suomeen asti. Lappiin arktisten perhosten perässä matkanneille kesä ei hymyillyt. Esimerkiksi vain käsivarren Lapin takatuntureilla elävistä kääpiöhopeatäplästä ja pohjantäpläpaksupäästä ei liene yhtään havaintoa, vaikka varsinkin jälkimmäistä etsittiin tunnetuilta elinpaikoilta tosissaan.

Päiväperhoskesän yksityiskohtaisempi yhteenveto on julkaistu Suomen Perhostutkijain Seuran jäsenlehdessä (Baptria 1/2008).