Seurannassa 15 vuotta täyteen!

Valtakunnallinen päiväperhosseuranta saavutti vuonna 2005 yhden virstanpylvään: seuranta on nyt jatkunut 15 vuotta. Luonnon mittakaavassa se on lyhyt aika, johon kuitenkin mahtuu merkittäviä muutoksia Suomen päiväperhoslajistossa. Seurannan alkaessa perhoskantojen laskusuuntaus huolestutti, mutta 1990-luvun lopulla tapahtui käänne parempaan: maahan saapui uusia lajeja, monet levittäytyivät aikaisempaa laajemmalle ja osa runsastui selvästi.

Tämä näkyy hyvin seurannan viiden vuoden jaksoissa: vuosina 1996-2000 ilmoitettiin keskimäärin 99 lajia ja 190 000 yksilöä kesässä, mutta vuosina 2001-2005 jo 103 lajia ja 244 000 yksilöä. Havaintoaktiivisuus ei juuri eroa jaksojen välillä, joten päiväperhoset ovat runsastuneet noin 30 % viimeisten viiden vuoden aikana. Muutos ei kuitenkaan näy kaikilla lajeilla, esimerkiksi monien harvinaistuneiden niittylajien asema ei ole juuri parantunut seurannan aikana.

Kuvassa on loistokultasiipi (Lycaena virgaureae).